Kymmenen viikkoa tuli plakkariin eilen. Viime viikolla saimme myös pentujen rekisterikirjat, nyt on sitten ihan viralliset nimet ja numerot heillä. Elämän sisältö on riehunta. Välillä nukutaan, syödään ja kakitaan, mutta sitten taas riehutaan. Mitään isompia vammoja ei rämäpäille ole onneksi sattunut!

Vilman rukki on käynnistynyt. Se kehrää paljon ja tulee usein ihmisten seuraan pussailemaan ja kiehnäämään. Vallan valloittava neiti, jolta omaa tahtoa ei kuitenkaan puutu. Ihanan lemmikin siitä saa hänen perheensä ja ne Vilman täplät - ne ovat parhaat Iltavillit täplät tähän päivään mennessä.

Tarmo on Tarmo, ystävällinen ja tomera Lähikauppias. Tykkää ihmisistä, saattaa ihmetellä vaikkapa naaman ilmeitä tai silmien liikkeitä vaikka kuinka kauan. Tarmo tykkää tulla syliin istumaan esimerkiksi telkkaria katsottaessa ja katselee siinä sitten itsekin maailman menoa ruudulta. Tarmo on vienyt ainakin meikäläisen sydämen.

Leila on Leidi, tai ainakin olevinaan. Isona siitä eittämättä sellainen tulee. Se on oma-aloitteisin ja itsenäisin, mutta samalla myös rohkein pennuista. Emme ole vielä päättäneet mitään varmaan Leilan jatkosta. Sillä on todella kaunis ilme ja tyyppi, joten olisi mielenkiintoista pitää sillä optio kasvatukseen joskus myöhemmin, mutta ensisijaisesti Leilallekin etsiskellään omaa hyvää lemmikkikotia. Yksi suunnitelma Leilan suhteen oli Englantiin lähtö, mutta siellä tulikin äkillinen muutos perhetilanteeseen eikä uuden kissan hankinta ollutkaan enää mahdollista.

Torstaina trio lähtee eläinlääkäriin ottaman ensimmäiset rokotukset. Raportoimme sitten lisää kuulumisia!