Kiirettä on pidellyt ja palveluskunta ei ole ehtinyt blogia kirjoittamaan. Tosin eipä meillä mitään ihmeempää ole tapahtunutkaan. Viime yön puolikas palveluskuntaa vietti yökylässä Maunon ja Epun luona ja ihmetteli, kuinka kissat voivatkaan olla tuollaisia! Siis että ne nukkuivat koko yön! Tai että vaikka eivät nukkuneet niin antoivat silti henkilökuntansa nukkua. Myös vieras sai nukkua rauhassa.

Toista se on meillä. Varsinkin nyt kevään tullen on mopo lähtenyt Kiijalla käsistä. Normaalistihan se herättää meidät suunnilleen viiden aikaan. Yleisimmät keinot ovat tavaroiden (puhelin, silmälasit yms) heittely alas yöpöydältä sekä yöpöydän laatikon avaaminen ja sieltä tavaroiden ulos heittely. Ruoan antaminen usein auttaa, mutta kyse ei kyllä oikeasti ole siitä, että kissalla olisi nälkä, vaan se vaan on niin virkeä, että se kaipaa tekemistä. Kiijahan on muutenkin meidän aktiivisin kissamme. Jos menen sen kanssa herätyksen jälkeen nukkumaan saunan eteisen varasänkyyn, se nukkuu kiltisti vieressäni aamuun saakka.

Olemme miettineet erilaisia keinoja asian ratkaisemiseksi ja varsinkin nyt aamujen valjetessa yhä aikaisemmin, on tilanne kärjistynyt siihen, että yöunet jäävät meillä hyvin vähiin. Siitä ei hyvää seuraa, kuten jokainen varmaan tietää. Mitään hyvää ratkaisua ei ole keksitty. Olemme miettineet jotain pientä negatiivista palautetta esim yöpöydän laatikon avaamisesta. Yllättävä ratkaisuehdotus tuli tänään eteen, kun purimme kauppakasseja keittiössä. Kokonaiset ananakset olivat tarjouksessa. Sitä kassista kaivaessa oli Kiija tapansa mukaan tutkimassa kasseja. Ananaksen ilmestyessä kassista rouva kuitenkin säikähti aivan silmittömästi sännäten häntä pulloharjana pakoon. Sen jälkeenkin ananaksen vilauttaminen on saanut Kiijan säikkymään.

Ananas ei päätynytkään syötäväksi, vaan ihan muualle.

Ja tämä ei ole aprillipila vaan totisinta totta. Nähtäväksi jää, kuinka kauan ananas jaksaa pelottaa. Haaveissa on edes yhdet kunnon yöunet.