Oheinen näyttelyjuliste kiteyttääkin olennaisimman: kävimme näyttelyssä Latvian Cesiksessä ja valokuvat ovat tavallistakin surkeampia. Mutta jos kuitenkin hieman pitempää matkakertomusta yritettäisiin.

Pääosissa siis

Kiija

ja Enna

sekä retkueen muut nelijalkaiset Emir, Ukko ja Eppu sekä sivurooleissa heidän henkilökuntansa.

Perjantaista alkoi allekirjoittaneen ruhtinaallinen lähes kahden viikon kesäloma. Lähdimme matkaan kotoa aamulla puoli kymmenen aikoihin. Kiija ja Enna olivat kumpikin omissa isoissa bokseissaan hiekkalaatikkojen kera. Ensin haimme Emirin ja Ukon sekä heidän palveluskuntansa ja saimme kyydin Hyvinkäälle. Hieman teki jo tiukkaa. Yksi boksi takapenkillä, toinen allekirjoittaneen sylissä etupenkillä, yksi sylissä takapenkillä ja yksi joutui koiraosastoon taakse. Mutta hyvin päästiin ajoissa perille ja matka kohti Helsinkiä jatkui Matka Saarenpään linja-autossa.

Bussi olikin suunniteltu tätä tarkoitusta varten ja eteen oli tehty tilaa bokseille. Allekirjoittanut osoitti kuitenkin heti kättelyssä vaikean asiakkaan ominaisuuksia eikä halunnut kissojaan vieraiden kissojen viereen vaan lähemmäs itseä omille penkeillemme. Tai kuten E&U:n palveluskunta asian ilmaisi:

toiset matkustivat turistiluokassa

ja toiset ykkösluokassa.

Helsingin länsisatamaan saavuimme yhden maissa iltapäivälle ja joukkomme liittyi Eppu henkilökuntineen sekä myös muita ihmisiä ja tietysti kissoja. Kissat piti jättää laivamatkan ajaksi bussiin, mikä hieman hirvitti, mutta ilmeisesti kaikki meni ihan hienosti koska jengi oli nukkumassa kun pääsimme takaisin bussiin Tallinnassa. Laivamatka kesti pari tuntia ja se sujuikin nopeasti.

Nälkäinen palvelusjoukko ehti buffetin antimien kimppuun jo ennen kuin laiva edes liikkui.

Tallinnasta matka jatkui etelään, ensin Pärnuun ja sieltä edelleen Latvian puolelle. Rajalla ei ollut mitään tarkastuksia, yli ajettiin pysähtymättä. Välillä mentiin aivan merenrantaa pitkin.

Kissat matkustivat todella hienosti ja rauhallisesti. Ukko viihtyi penkillä

samoin kuin Eppukin.

Emir tykkäsi tähystellä tyttöjä

ja Enna maisemia.

"Eiks tää matka koskaan lopu?"

 

Olen aina miettinyt, millaisille pulloille bussien tarjottimissa olevat reiät on tehty, kun ei niissä mikään tunnu pysyvän. Tällä reissulla sekin selvisi: nehän onkin tehty tölkeille!

Matkalla näkyi lähinnä metsää, maalaistaloja, haikaran pesiä ja haikaroita. Vähitellen tiet vain kapenivat ja kyyti oli melkoista pomputusta. Mutta kukaan ei vaikuttanut edes pahoinvoivalta. Ei edes palveluskunnasta. 

Olimme saapuneet Tallinnaan puoli viiden maissa ja viisi tuntia myöhemmin saavuimme hotelliimme. Aparjods sijaitsi Siguldan kylässä noin puolen tunnin ajomatkan päässä näyttelypaikalta. Hotelli oli todella viihtyisä.

Erityisen mukavaa oli, että yhtään porrasta ei tarvinnut kiivetä, sillä kantamista oli ihan tarpeeksi. Huoneet olivat pienet mutta siistit. Ensimmäisenä yönä ohiajava liikenne hieman valvotti, samoin kuin tietysti Kiijan normaalit yökukkumiset.

Noin kolmen tunnin unien jälkeen allekirjoittanut raahautui aamiaiselle kuudelta ja seitsemältä lähdimme näyttelypaikalle.

Se olikin oikein mukava uudehko siisti urheiluhalli.

Eläinlääkärin tarkastuksessa katsottiin mikrosirut ja kynnet sekä korvat. Näyttelymaksun sai maksaa euroilla paikan päällä ja se oli hieman halvempi kuin Suomessa yleensä. Kaksi päivää kahdelta kissalta kustansi 105e, kun Suomessa se olisi ollut vähintään 120e.

Sisälläkin oli tilaa hyvin. Häkit olivat eurotyyliin ringeissä. Meillä oli omat häkit mukana.

Arvostelu alkoi todella myöhään. Paikalla oli iso valkokangas, josta arvostelun etenemistä oli hyvä seurata. Juttu olisi toiminut vielä paremmin, jos se olisi ollut ajantasalla. Nyt se tuntui enemmän sekoittavan, kun ihmiset seurasivat sitä, vaikka tuomari oli jo pitemmällä kuin mitä taulu osoitti.

Sääntöjen kanssa ei ollut niin nöpönuukaa. Koko suku kokoontui usein pöydän ääreen arvostelua seuraamaan

ja häkkeihin oli koottu kissojen koko elämän aikaiset palkinnot.

Hieman ihmetytti, kun paikallisten kissojen häkeissä oli suomalaisten yhdistysten antamia sertiruusukkeitakin, mutta syy siihen selvisikin myöhemmin: ruusukkeet ovat ilmeisesti aika harvinaista herkkua, sillä sellaisia ei siellä serteistä eikä valmistumisista jaettu ollenkaan.

Maut olivat tuttuun tyyliin arvostelussa viimeisinä. Minna Krogh tykkäsi savuisista kovasti, ja kaikki saivat sertinsä eli Enna ja Emir valmistuivat IC:ksi ja Eppu IP:ksi. Seuraavan päivän luokkamuutosta varten piti täytää kirjallinen "anomus". Kiija oli Marie Westerlundin ainoa kastraattinaaras ja niinpä IP valmistumisen lisäksi tie kävi iltapäivällä paneeliin!

Onneksi Kiijalle sattui kohtalaisen jämäkkä assari, vaikka melkoisia tumpeloita oli tarjolla. Allekirjoittanut seurasi jännittyneenä tuomareita ja jännitys oli suuri kun äänestyslaput nousivat ylös: näin kaksi kertaa toisen kissan numeron ja kaksi kertaa Kiijan numeron ja luulin että tulee vielä lisävalinta tasatilanteessa, mutta tuomareitahan olikin viisi ja niin nousi kolmannen kerran Kiijan numero ylös! Uskomatonta! Kaikkien Kakkapyllyjen Äiti oli näyttelyn paras kastraattinaaras kolmoskategoriassa! Siinä hötäkässä meinasi jäädä palkintokin hakematta, kunnes tajusin. Kiija vietiin takaisin häkeille odottamaan vielä Best of Category -valintaa, tosin siinä ei tietenkään enää ääniä tullut. Palkinnoksi saatiin ruusuke ja hieno iso kissapatsas sekä hieman ruokaa, muki ja lahjaseteli paikalliseen eläinkauppaan.

"Mitä nää oikein kiljuu, evvk."

Riemua riitti iltaan saakka ja päästyämme hotellille jätimme kissat sinne ja lähdimme viereiseen kauppakeskukseen tutustumaan kauppoihin ja syömään.

Ikkunaprinsessa nro 1

ja nro 2.

Ravintola löytyikin ja söimme pienet mutta maittavat ruoka-annokset ja siemailimme hieman juhlajuomaa. Jälkkäri oli onneksi pääaterian kokoinen, joten nälkääkään ei jäänyt.

Vähitellen väsy alkoi painaa, joten raahustimme takaisin hotellille. Olin ostanut toista yötä varten korvatulpat, mutta eipä niille ollut tarvetta. Toisen yön nukuin hyvin tutun ja turvallisen valon luodessa rauhoittavaa loistetta hotellin kattojen ylle.

Sunnuntaina suuntasimme jälleen aikaisin aamulla näyttelypaikalle ja päivä eteni yhtä hitaasti kuin edellinenkin. Arvostelussa oltiin jälleen viimeisinä ja tulokset samat kuin aiemminkin. Marie Westerlund oli muuttanut parin vuoden takaista näkemystään savujen haamutäplistä (silloin Azilla ne ei ois saaneet näkyä ollenkaan) joten allekirjoittanutkin sai huokaista helpotuksesta. Ei tarvinut alkaa tuomaria neuvomaan. Sertit tuli ja TP-valinnassakin käytiin. Enna käyttäytyi tosi hienosti. Kiija oli Nurit Pahlin ainoa kastraattinaaras ja siten siis jälleen TP. Valitettavasti näyttely oli alkanut niin myöhään, että emme ehtineet jäädä odottamaan paneelia vaan meidän piti lähteä, sillä illan viimeinen lautta Tallinnasta lähti klo 21. Arvoitukseksi jäi, miten olisi paneelissa käynyt. Vastassa oli kuitenkin yksi eri kissa kuin lauantaina, joten toivon että se on voittanut! Sunnuntain seteleitä emme ehtineet saada ollenkaan, mutta onneksi paikalla ollut uusi maukasvattaja Heidi lupasi ottaa meidänkin setelimme, hän pystyi jäämään hieman pidemmäksi aikaa paikalle.

Aivan tyhjin käsin ei kuitenkaan tarvinut sunnuntainakaan hallilta poistua, sillä Ukko nappasi BIS-pytyn kotikissojen sarjassa! Kotikissapaneeli oli aivan alussa, joten ehdimme juuri ja juuri siihen. Hieno juttu!

Kotimatka sujui mukavasti sekin. Ammattitaitoinen kuskimme löysi nopeamman ja vähemmän pomppuisen reitin kuin mennessä ja olimme satamassa hyvissä ajoin. Laivalla hieman murua mahaan, ostokset tax freestä ja pian saavuttiinkin Helsinkiin. Loppumatkalla kissat alkoivat olla selvästi kyllästyneitä matkustamiseen ja protestoivat hieman. Hyvinkäälle saavuimme maanantaina klo 00.15 ja kotona olimme kahden maissa.

Kerrassaan loistava reissu oli! Matkaseura parasta A-ryhmää, matkanjärjestäjän toiminta täydellistä, kissat matkustivat reippaasti ja se saatiin mitä haettiin ja yllätysvoitto päälle, joten ei mitään valittamista!