Lokakuun CFA näyttelyn mentyä mönkään oli selvää, että marraskuun Tallinnan CFA näyttelyyn ei tule lähdettyä. Jostain tuli päähän idea, että lähdetään sitten Tallinnan FIFé näyttelyyn. Ja eiku tuumasta toimeen. Matkaseuraksi valikoitui Pirokin bussi ja Ennan veli Eppu henkilökuntineen. Meidän oman perheen ainoa näyttelyissä käyvä kissa kun tällä hetkellä on Kiija, oli luvassa laatuaikaa Mamuskin kanssa kahdestaan. Kissat mahtuivat mukaan näyttelyyn jälkikäteenkin.

Innokkain matkaan lähtijä olisi ollut Allu, jonka piti tällätä itsensä boksissa olleeseen pesäänkin, vaikka ei mahdu siihen kuin suunnilleen puoliksi.

Lähtö oli perjantaina Tampereelta klo 10.30, mutta pahaksi onneksi allekirjoittaneella oli pakollista läsnäoloa vaativaa koulumenoa Helsingissä perjantaina iltapäivään saakka. Niinpä päädyimme siihen, että Kiija matkusti pirokilaisten kanssa bussilla Helsinkiin, josta eteenpäin Epun henkilökunta piti siitä huolta. Allekirjoittanut tuli yksin myöhemmällä iltalaivalla perässä. Hotellimme oli ylellinen Meriton Conference & Spa eli kuten nimestä jo voi päätellä, siellä oli myös kylpyläosasto. Saavuttuani perille perjantai-iltana, ehdimmekin käydä pulikoimassa lämpimissä altaissa ja ihmettelemässä suola- ja diskovalosaunoja. Kiija oli kotiutunut omaan huoneeseemme jo kivasti ja ilahtui jälleennäkemisestä selvästi. Yö sujuikin kainalossa nukkuen, mitä nyt perinteisen kello viiden riekunnat piti tietysti hoitaa.

Lauantaiaamuna oli lähtö näyttelypaikalle melko aikaisin, ja sitä ennen piti käydä ahtamassa itsensä mahdollisimman täyteen aamiaispöydässä, joka olikin vallan hyvätasoinen. Näyttelypaikalla oli kova ryysis eläinlääkärin tarkastukseen, joten meistä toinen jäi kissojen kanssa jonoon ja toinen meni valtaamaan sopivat häkkipaikat. Omat häkit kulkivat kätevästi bussissa mukana. Kiijalta tarkastettiin mikrosiru, vaikka kovin monelta muulta ei, en tiedä oliko Luxemburgin lemmikkipassi sitten eksoottisempi ilmestys.

Arvostelut alkoivat lauantaina vasta todella myöhään ja tuttuun tapaan olimme lähes viimeisinä tuomareillamme. Pääsimme arvosteluun vasta joskus kahden maissa. Kiijalla oli tuomarina Anna Wilczek, joka tykkäsikin rouvasta kovasti. CAGPIB serti saatiin ja ainoana kastraattinaaraana tuomarin kommentti oli "nomination with pleasure". Eli paneeliin kävi tie iltapäivän kääntyessä iltaa kohti. Virolaisten assareiden toiminta ei oikein herättänyt luottamusta, mutta niin vain siitäkin selvittiin. Ääniä ei tullut yhtään Kiijalle, vaan kaikki äänet sai kaunis abynaaras. Kaikki kolmoskategorian kastraattinaaraat olivat suomalaisia. Muutoinkin näytteilleasettajista yli puolet oli suomalaisia. Eppukin sai sertinsä, joten päivä oli vallan onnistunut.

Illalla palveluskunnat päätyivät tyytymään hotellin ruokatarjontaan, joka olikin hotellin ainoa huono puoli. Kovin hääviä sapuskaa ei ollut tarjolla, mutta mahat saatiin täyteen ja väsy alkoi painaa. Samaan aikaan alkoi hiipiä hieman huoli puseroon, sillä Eppu ei ollut käynyt pissalla koko reissun aikana, siis pitkälti yli vuorokauteen. Ei sillä näyttänyt hätäkään olevan, ihan oli rento ja hyväntuulinen oma itsensä.

Sunnuntaiaamuna ei Eppu ollut pissannut vieläkään, ja näyttelypäivä jäikin Epulta väliin ja vaihtui eläinlääkärireissuksi. Siitä tarinasta lisää Epun ja Maunon omassa blogissa. Kiijan kanssa sitten olimme näyttelyssä kaksin sunnuntaina. Tuomarina oli vuorossa venäläinen Natalia Sidorova, joka oli nuoresta Kiijasta vuosia sitten kovasti tykännyt. Valitettavasti arvostelu ei mennyt ilmeisesti ihan putkeen, sillä jos tuomarin huonoa englantia oikein ymmärsin, hän veti herneet nenäänsä siitä, että olin kommentoinut Kiijan turkkia sen jälkeen kun hän itse oli siitä mielestäni kysyvään sävyyn todennut, että kontrasti pitäisi olla parempi. Ilmeisesti en olisi saanut kuitenkaan mitään sanoa. No, serti tuli ja vielä kutsu TP-valintoihin. Sinne menimme kun vuoro tuli, mutta kilpasiskoa ei näkynyt ei kuulunut useista kuulutuksista ja etsinnöistä huolimatta. Tuomari hoki useaan kertaan minulle, että sori mutta me odotamme. Tiesin jo siinä vaiheessa, kumpi voittaa ja olinkin vähällä lähteä pois, kun suomalainen brittinaaras jostain lopulta kiikutettiin paikalle ja valittiin TP:ksi. Nätisti Kiija kyllä jaksoi odottaa, kaikki kunnia Mamuskille siitä! 

Sunnuntaina oli vielä edessä pitkä kotimatka, ensin bussi laivaan ja laivassa pari tuntia Suomeen ja sitten vielä bussimatka Tampereelle. Kiija matkusti todella reippaasti ja hienosti, samaa ei voi sanoa allekirjoittaneesta. Kotona meitä odotti suhiseva ja sihisevä Enna, joka oli unohtanut parissa päivässä olevansa Kiijan kaveri. Nyt tilanne on jo onneksi rauhoittunut ja kaksikko jatkaa yhteisiä kikkailujaan kuten ennenkin.

Olihan reissu, mutta tulipa tehtyä. Seuraava koitos on Kiijalla edessä viikon päästä sunnuntaina Turussa ja jos sieltä saadaan serti, jäädään todennäköisesti GIP rouvan kanssa näyttelytauolle. Mutta sen näkee sitten myöhemmin.

Kamerakin oli reissussa mukana, mutta koska edeltävästi kävin pentuja katsomassa, simahti akku Tallinnaan päästyämme. Matkaseuran blogista löytyy onneksi pari kuvaa näyttelypaikaltakin.