Tästä päivästä tulikin sitten Azin pentujen syntymäpäivä! Tarkalleen laskettuna aikana he saapuivat.

Aamulla katsoimme, että Azin masu on laskeutunut ja tisuissakin tuntui hieman jo maitoa. Azi vaan loikoili, kunnes puolen päivän aikaan Samu huomasi, että sillä on vuotoa. Siitä sitten lähdettiin pentuhuoneeseen. Parin tunnin päästä Azi alkoi tehdä pesää, miukui ja kehräsi kovasti, avautumisvaihe oli hyvässä vauhdissa. Kohta nähtiin jo muutamia supistuksiakin. Mutta sitten hieman ennen kolmea koko homma pysähtyi. Azi päätti lähteä pois pentuhuoneesta ja oli hieman levoton. Lopulta pissalla ja kakalla käytyään saimme hänet rauhoittumaan ja hieman ennen puolta kuutta alkoi näkyä heikkoja supistuksia, jotka sitten vähitellen voimistuivatkin. Tässä vaiheessa Azi kölli sängyllä, mutta siirtyi sitten pesään. Hän ei hyväksynyt tekemäämme pahvilaatikkopesää, mutta boksi kelpasi. Supistukset muuttuivatkin pian kunnon työnnöiksi ja lopulta ensimmäinen vauva syntyi klo 18.30. Azi osasi heti putsata vauvan ja söi istukan sitten kun se tuli ulos. Vauva oli hopeatäplikäs ja näyttäisi olevan poika, se painoi 108g ja oli tosi kova huutamaan heti alusta lähtien. Kohta pesään solahtikin toinen vauva klo 19.00 kevyellä pienellä ponnistuksella. Se oli hieman vaisu aluksi, mutta lähti sitten tarmokkaasti nisää etsimään kun Azi sai sitä pestyä ja minä hieman kuivasin sitä myös, jotta se virkistyisi. Tämä tulokas näyttäisi olevan hopeatäplikäs tyttö ja se painoi 106g. Sitten tunnin päästä klo 20.00 syntyi kolmas vauva helposti pienellä ponnistuksella. Azi oli kuitenkin niin uupunut, ettei jaksanut muuta kuin kalvot avata, joten avustin sitä sitten putsaamalla vauvan. Kolmatta istukkaa Azi ei halunnut syödä, joten katkaisin napanuoran kun aikaa oli kulunut ja autoin hieman vauvan kuivaamisessa. Kolmas mukula näyttäisi näillä näkymin olevan mustasavu tyttö ja painoa oli 102g.

Azi oli hyvin uupunut, ruokin sitä pesään ja annoin Nutriplus-geeliä jo vauvojen välilläkin. Maitoa kuitenkin alkoi tulla mukavasti. Lepäiltyään jonkin aikaa Azi kävi syömässä ja juomassa ja vaihdoin samalla puhtaat aluset pesään ja tarkistin pennut, jotka olivat kylläisinä rauhoittuneet nukkumaan. Ainakin nyt kaikki näyttävät terveiltä.

Nyt alkaa olla takki tyhjä myös uupuneella mutta onnellisella kätilöllä, joten palaamme asiaan huomenissa. :)