Viime perjantaina jäin yöpyilemään jo tutuksi tulleelle sohvalle Helsinkiin, koska ylös piti ponnistaa neljältä yöllä. Kotoa jos olisin lähtenyt niin herätys olisi ollut kahdelta. Helsinkiläinen katujen puhtaanapito hieman pisti kummastuttamaan, sillä pysäköintipaikat olivat kovin kortilla, koska niitä ei oltu tyhjennetty lumesta. Päin vastoin niitä oli käytetty lumen kaatopaikkana. No, matkaan pääsin ja ajoin lentokentälle, josta lento Amsterdamiin lähti klo 6.30. Siellä vaihto hieman pitkittyi sumun takia ja Newcastleen Englantiin laskeuduttiin hieman myöhässä, noin klo 10.30 paikallista aikaa (aikaero 2h).

Vastassa minua oli Amy, jonka kanssa olemme ystävystyneet sähköpostitse jo yli kaksi vuotta sitten, jolloin hän otti meihin yhteyttä. C-pennuistamme Cleopatran piti lähteä Amylle aikoinaan ja se oli meillä odottamassa vientimääräysten täyttymistä, kunnes sai hankalan häntämurtuman riekkumisen tiimellyksessä. Se oli tietysti Amylle kova pettymys, mutta olemme pitäneet yhteyttä siitä lähtien. Elämäntilanteet ovat muuttuneet, mutta jonain päivänä vielä savutyttösen heille toivottavasti saamme kasvattaa. Ehkä Cleon tyttären tyttären, aika näyttää.

Amyn kanssa menimme heille, koska halusin nähdä hänen kissansa. Heillä on miehensä Chrisin kanssa kaksi egyptin mauta, äiti ja tytär.

Vasemmalla tytär Aysifa Aziza (Huomatkaa loistava nimi!) ja oikealla emonsa Oitamonsoon Safiya.

Sitten lähdimme kaikki yhdessä tapaamaan Leesaa ja Andya ja menimme lounaalle keskellä maaseutua olevaan majataloon.

 Ruokalistalta valitsin tietty Fish and Chipsit. Oli kamala nälkä jo siinä vaiheessa, joten upposi hyvin.

Sitten lähdimme kaikki yhdessä katsomaan pentuja! Lailan lisäksi sen veli Edward oli vielä jäljellä, sen oli tarkoitus lähteä ensi viikonloppuna omaan kotiinsa. Muut sisarukset olivat jo lähteneet. Hopeavanhempien pentueessa oli neljä savua ja yks hopea. Sellaisia todennäköisyyksiä siis ne.

Ja kylläpä Laila ja Ed olivatkin hienoja! Ja reippaita riiviöitä myös.

Ed, Mauology Smoke On The Water.

Laila, Mauology Midnight Mama.

Otin kuvia myös Lailan emosta ja isoäidistä, mutta ne eivät onnistuneet.

Pääsin Amyn ja Chrisin kyydillä takaisin Newcastleen ja raahauduin hotellilleni, joka oli aivan keskustassa. Kello oli kuuden maissa paikallista aikaa ja aikaisesta herätyksestä johtuen olin ihan poikki, joten pistin tulpat korviin ja nukuin hyvin aamuun saakka.

Aamulla ostin hotellista aamiaisen, se olikin aika hyvä. Sitten oli pari tuntia aikaa tallustella kaupungilla. Sunnuntaiaamuna ei mikään paikka tietenkään ollut auki.

Tyne-joki. Kaupungista käytetäänkin yleensä nimeä Newcastle Upon Tyne. Siltoja oli paljon, jos jonkin näköisiä.

Yritin etsiä kissateemaa katukuvasta, mutta se jäi kovin heikoksi. Tiger-nimisen yökerhon lisäksi löytyi vain tämä.

Tässä oli sentään jotain eläimellistä.

Mitään erityisempää kuvauksellista ei tullut eteen. Ilmakin oli hyvin pilvinen ja satoi hieman.

Yhdeltätoista Leesa tuli hakemaan ja menimme takaisin heille, jossa Andy kokkaili perinteisen englantilaisen lounaan, lihaa ja perunaa sekä kasviksia. Ihan hyvää perusruokaa. Olin kylläkin ihan täynnä vielä aamiaisesta. Siinä sitten vielä katseltiin paperiasiat kuntoon ja kohta olikin aika lähteä liikenteeseen. Laila kassiin ja kohti kenttää.

Olin tarkkaan selvittänyt, miten Englannista kissa tuodaan. Sinne vientihän on todella vaikeaa eikä esimerkiksi kabiinissa saa viedä sinne eläimiä ollenkaan. Defrasta kuitenkin sanoivat, että kyllä ulos saa viedä miten vaan jos lentoyhtiö ottaa kyytiin. KLM otti ja lennot varattiin sen mukaan ja kissapaikka varattiin. Yritin mennä check-inniin, mutta se piti tehdä itse automaatilla ja sitten mennä uudelleen kissan kanssa tiskille. Virkailijatyttöset (kolme kappaletta) katsoivat vierestä kuin tein itse check-innin. Reppu ruumaan meneväksi. Yks heistä oli ihan kamalan tiukkana ja tärkeänä. Halusi nähdä kissan paperit, löin hälle käteen Lailan EU passin ja hän lähti sen kans pois, kuulemma ottamaan siitä kopiot. Sitten tytöt saivat päähänsä, että kissan pitää päästä kääntymään kassissa ja seisomaan jaloillaan. Se sääntöhän koskee ruumaan meneviä bokseja, ei matkustamoon meneviä, mutta luonnollisesti he tiesivät tämän asian paremmin kuin minä. Saimme sitten houkuteltu Lailan kääntymään kassissaan ja niin oli sekin asia selvä, vaikka eihän niin matalassa kassissa suorin jaloin voi seistä tietenkään. Lopulta pääsin sitten lähtemään turvatarkastukseen, joka sujuikin ihmeen hyvin, kissa kassista syliin ja kassi kopeloitiin. Sitten olikin aikaa odotella lennon lähtöä. Huipennus tuli kuitenkin vastaan portilla boarding passien tarkastuksessa. Siellä oli vastassa sellainen tytteli, että ei oo ennen nähty. Ihan järkyttävän tyly ja nyrpeä.

"What's that in the bag?"
"It's a cat."
"You haven't checked it in."
"Yes I have."
"No, I'm sure you have not." Koko ajan hyvin ilkeällä äänellä ja tylyllä ilmeellä.
"Well, yes I have."
Typy menee soittamaan ja tulee kohta takaisin ja vaatii nähdä kissan dokumentit. Sanon että ne on jo katsottu ja otettu kopiotkin.
"This has nothing to do with it."
No ei kun passi käteen tytölle ja sitä syynäämään muka tärkeänä, ei varmaan tiennyt yhtään, mitä siitä edes etsi. Sitten se oli siinä. "Ok". Ei ystävällisyyttä, ei anteeksipyyntöä ei mitään. Huoh. Normaalisti olisin kyllä antanut välittömät palautteet, mutta siinä vaiheessa ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin olla hiljaa ja nätisti, mielessä vain että pääsee maasta ulos!

Ja päästiinhän me. Laila miukuin ekan nousun aikana, muutoin nukkui koko lentomatkat. Damissa oli tulla kiire, koska Englantia ei lasketa muuhun EU alueeseen vaan sieltä tulevat lennot tulee samaan terminaaliin muiden terroristivaltojen lentojen kanssa. Jouduin siis jonottamaan passin tarkastukseen ja uuteen turvatarkastukseen ja jono oli todella pitkä. Turvatarkastuksessa tällä kertaa päätettiin meidät viedä erilliseen pieneen tutkimuskoppiin (sellaiseen jossa huumekuriirien suolet syynätään), jossa otin Lailan pois kassista ja he tutki laukun. Ei siinä onneksi kauan mennyt ja he oli ihan ystävällisiä. Sit juoksujalkaa pitkä matka toiseen terminaaliin ja olimme portilla 15min ennen lennon lähtöä.

Suomen päässä ei mitään ongelmia ollut ja pääsimme lähtemään kotiin päin ajelemaan lumimyrskyssä. Tampereelle tulimme kolmen maissa ja Laila meni suoraan kotiinsa. Siellä vastassa oli Vilma (FI*Iltavilli Djeserit Dedyet), jonka elämä meni pahemman kerran sekaisin eikä vielä tänäänkään Vilma ole Lailalle yhtään leppynyt. Toivotaan, että hänen ylhäisyytensä siitä vähitellen rauhoittuu.

Laila on todella reipas, ihmisrakas ja kaunis pentu ja olemme siihen todella tyytyväisiä!