Jälleen on aika aloitella pentublogia. Josko tällä kertaa jaksaisin hieman aktiivisemmin kirjoittaa kuin viimeksi. Kokeillaan!

Ilona on raskaana. Laskettuun pentujen syntymäaikaan on aikaa tasan kuukausi, joten nyt on hyvä hetki aloittaa päiväkirjan pitäminen. Nämähän ovat Ilonan ensimmäiset pennut. Pentujen isä on Kaitsu, jonka toimme Annikan kanssa USA:sta viime talvena. Kaitsun sukutaulu on Euroopassa tietääkseni ainoa laatuaan ja mukavasti eri linjoja meidän muihin kissoihimme nähden. Kaitsu tulee Consuelo-kissalasta, joka on ainoita kissaloita maailmassa, joka panostaa erityisesti mustasavun kasvatukseen ja sen värin parantamiseen. Kaitsu onkin varsin hieno savu. Luonteeltaan poika on puskutraktori, joka sanoo "Mää!" Kiltti ja ihmisrakas poika on hän. Kaitsu asuu sijoituskodissa, mutta on viettänyt aikaa myös täällä meillä silloin kun käytin pariskuntaa sydänultrassa ja sitten toistamiseen naimareissulla.

Ilona asuu Samun äidin luona meiltä noin 500m päässä, joten on ollut helppo seurata masun pyöristymistä. Ja kyllä se onkin pyöristynyt ja varsin pinkeä ja jo selvästi tekee Ilonan olon epätavalliseksi, sen on vaikea löytää mukavaa asentoa, eikä leikkiä enää jaksa ihan yhtä villinä kuin aiemmin. Ilona tulee meille saamaan pennut ja muuttaa hyvissä ajoin meille, että ehtii sopeutua kivasti ennen H-hetkeä. Hän on vieraillut meillä säännöllisesti, joten syntymäkotinsa on hänelle tuttu paikka ja meidän kissat tuttuja kavereita. Aziza ei oikein mielellään näkisi toista naarasta valtakunnassaan ja se tulee olemaankin ainoa jännitysmomentti sopeutumisen kannalta. Onneksi on tilaa mukavasti.

Kasvatussuunnitelmien kannalta odotan mielenkiinnolla, millaisia pentuja on tulossa ja tarkoitus olisi saada sieltä myös jatkomateriaalia mau kasvatukseen. Kotiin ei ehkä jää ketään, ehkä joku menisi sijoitukseen ja joku ehkä toiselle kasvattajalle maailmalle, josta sitten aikanaan voisi saada linjaa takaisin höystettynä uusilla geeneillä. Kaitsun linjat näköjään kiinnostavat muitakin kasvattajia Euroopassa, mutta ihan joka puolellehan ei pentuja voi myydä. Tärkeämpiä ovat tavalliset suomalaiset kodit, sillä meidän kasvatuksemme päämäärä on ollut rodun tunnetuksi tekeminen Suomessa, eikä siitä päämäärästä ole mihinkään syytä lipsua edelleenkään. Mutta odotellaanpa ensin, millaisia ipanoita sieltä tuleekaan, ennen kuin laaditaan heidän pään menokseen sen kummempia suunnitelmia!