Tänä viikonloppuna meillä oli vuorossa kotinäyttely, kun Pirkanmaan rotukissayhdistyksen syysnäyttely oli ajankohtainen. Näyttelypaikkana toimi ensimmäistä kertaa Raholan liikuntakeskus meidän entisillä kotikulmillamme, vain noin kymmenen minuutin ajomatkan päässä nykyisestä kodistamme. Pirkkahalliin verrattuna mikä tahansa näyttelypaikka hieman kalpenee, mutta tämän kertainen paikka oli ihan kelvollinen kuitenkin.

Meiltä mukana olivat molempina päivinä Enna, Laila ja Kiija sekä lauantaina lisäksi Emir.

Enna sai kelliä omassa häkissään (huomaa uusi hieno huiska!)

ja Laila ja Kiija perinteisissä häkeissä.

Lauantaina saatiinkin siis värin parhaan valinta savuille. Tuomarina meillä oli liettualainen Jurgita Gustatiene, joka tykkäsi kissoistamme kovasti ja erityisesti Ennasta, jonka valitsi VP:ksi. Kerrankin se valinta osui oikeaan! Kaikki saivat sertinsä, Lailakin ensimmäistä kertaa avoimessa luokassa. Kiija oli Jarmo Räihän mielestä "Ikäisekseen tyylikäs kaunissilmäinen mau" mutta hieman pörheän turkin takia ei TP:ksi ollut asiaa vaikka valinnassa käytiinkin. Ennan turkki taas oli Jurgitan mielestä liian pitkä TP valinnassa.

Lailalla oli pitkä näyttelytauko koko kesän yli, mutta hienosti se taas käyttäytyi ja kun oli saanut häkkinsä sisustettua itse mieleisekseen, myös nukkui siellä rauhassa.

Tänään sunnuntaina meillä oli harvinaista herkkua tarjolla. Näyttelypäivä, jonne sai lähteä kotoa aamulla yhdeksältä! Paikalla kun piti olla vasta puoli kymmeneen mennessä. Päivä sujui huomattavasti eilistä rivakammin ja kotona olimme jo viiden jälkeen. Savut arvosteli islantilainen Marteinn Tausen, joka kovasti oli mielissään kun näki savun värisiä egyptiläisiä ja oli ainakin sen verran kärryllä että tiesi että täplien pitää näkyä. Pointsit siitä! Enna oli huonolla päällä ja purpatti koko ajan tuomarillekin, joten edes TP valintaan ei ollut asiaa. Kiijan turkki siloteltiin vinkin jälkeen silkkitipoilla, eikä siitä moitteita tänään hollantilaiselta Charles Spijkerilta tullutkaan. Sen sijaan tuli moitteita keskikehon vahvuudesta ja TP valinnassa jäätiin kolmanneksi, vaikka silmät olivatkin taas hienot. Niinhän ne ovatkin.

Ennan mielestä tää touhu on nyt nähty.

Myös tulevia pentusia on kätevää "mainostaa" näyttelyissä, ja moni pysähtyikin Kiijan häkin päällä olleen kylttimme eteen.

"Heh heh, tuollaisia niistä pennuistakin sitten tulee aikanaan" tuumi eräs mies Kiijaa katseltuaan.

Meinasin siihen mennä kommentoimaan, että "No toivottavasti tuleekin" mutta enpä viitsinyt.

Paljon kiitoksia taas Pirokille mukavasta viikonlopusta!