Palveluskunnan jo legendaariseksi muodostunut kuusen hankinta sai jälleen jatkoa eilen illalla, kun lähdimme kuusta ostamaan. Olemme perinteisesti hakeneet sen aaton aattona iltapäivällä tai illalla ja yleensä niitä on vielä ollut aika hyvin tarjolla. Eilen kuitenkin alkoi jo tuska hiipiä puseroon, kun oli ajeltu läpi kaupungin ja ainoa paikka jossa kuusia oli vielä jäljellä, oli Bauhaus ja sielläkin oli enää kolme pientä ohutta valmiiksi sukkaan puettua raatoa, joita allekirjoittanut ei kelpuuttanut. Pelastavaksi enkeliksi löytyi kuitenkin kotikulmilta erään tavaratalon takapihalta kuusimyyjä, joka oli kuin suoraan jostain kummelin sketsistä. Mutta niin vain saatiin puu, ja puoleen hintaan tiätty.

Ennalle puu oli sen elämän ensimmäinen ja kiinnostus oli sen mukaista. Vanhempaa kööriä puu ei juurikaan hetkauttanut.

Kuusta piti haistaa.

Ja maistaa.

 

Sen alla oli hyvä loikoilla.

 

Ja vaania.

 

Mummon rauhallinen suhtautuminen ei tyynnyttänyt ipanan riekuntaa.

Ja lopulta tapahtui se, mitä jo hieman saattoi pelätäkin. Kattokiinnitys kuitenkin piti.

Aamulla kuusi oli edelleen pystyssä ja sai koristeet puolen välin yläpuolelle ja pari sallittua palloa alaoksille. Enää se ei ole ollenkaan niin kiinnostava kuin eilen alkuhuumassa.