Tänään olimme eläinlääkärissä Ennan ja Kiijan kanssa. Kiija sai rabiesrokotteensa. Ennasta oli tarkoitus ottaa rabiesvasta-aineet sekä mahdollisuuksien mukaan FeLV ja FIV testit sekä veriryhmä ja näyte geenipankkiin.

Alkajaisiksi otimme strategiset mitat vaa'alla. Enna painoi pienestä ja hoikasta olemuksestaan huolimatta 3,300 kg eli on jo ihan hyvän kokoinen nuoreksi naaraaksi kuitenkin. Kiijan lukemat olivat 4,350 kg mikä on sille ulkomuotoa arvioiden aivan ihannepaino.

Mutta eipä tuo nuori neitonen ollut riittävän suopea tassun pistelyä kohtaan ja riittävästi verta ei ehditty saada edes ensimmäiseen putkeen, ennen kuin käämit jo sauhusivat Ennalla. Pieni humaus siis annettiin ja sitten otettiin rabies- ja siitostestit. Niin huonosti tuli verta, että jätettiin geenipankkinäyte ottamatta. Herätteen avulla neiti oli hereillä jo tuloksia odotellessa. Odotetusti FeLV ja FIV olivat negatiiviset. Veriryhmä ja rabiesvasta-aineet tulevat ehkä ensi viikon lopulla.

Koko homma kustansi 226e. Melkoiset kuppajaiset siis todellakin.

Syytä olisi siis toivoa, että vasta-aineet olisivat koholla. Tarkoituksena olisi lähteä Norjaan kuukauden kuluttua näyttelemään. Reissun kohtalo riippuu verikokeen tuloksesta. Kerrotaan matkasuunnitelmista lisää kunhan reissuun lähteminen varmistuu.