Iltavilliä ja muutakin elämää

Vuodatukseen on alkanut tunkea mainoksia vähän liikaa ja kysymättä, joten siirrymme kokeilemaan uutta blogipalvelua.

Toistaiseksi siis kuulumisiamme voi seurata täällä.

Allekirjoittaneella oli makkarissa lukemista. Joku muukin oli käynyt tutkimassa näitä kirjallisuuden helmiä.

Cornwell selvisi pienillä pintanaarmuilla.

Mutta aivan yhtä hyvin ei käynyt kotimaiselle mestarikirjailijalle. Tästä arvostelusta tuli nimittäin aika ala-arvoinen arvosana, aidolla Eau de Eboneella höystettynä.

Vähän huonosti kuvassa näkyy, mutta noin puolivälistä kirjaa oikeaan reunaan päin voi kuvitella paperin värin olevan hieman erilainen...

Ei ihme, että kirja oli noin halpa, kun kerran on noin ala-arvoinen.

Ja mainittakoon että allekirjoittanut on täysin samaa mieltä kirjan laadusta. Ei sitä kyennyt edes loppuun lukemaan.

Kyllä sitä linnuille rakennellaan talvipönttöjä ja ties mitä virityksiä, mutta miten on kissapolon laita? Ei oo tarpeeksi pesiä näkyny! 

Jos käy hyvä tuuri, niin voi päästä toisen pesään hyyryläiseksi, kun omaa pesää ei oo.

Pahoittelemme kuvien ala-arvoista laatua! 

Täpläpoika on rauhallisen oloinen vesseli.

Velipoika sen sijaan on riiviöiden kuningas! 

Täh?

Tumma neiti söpöilee

Kuin myös vaalea siskonsa

Onnea D-triolle, joka täyttää tänään kaksi vuotta! 

Tarmo, Iltavilli Darius Darwishi

Tappy, PR Iltavilli Dalila Dendera

Vilma, Iltavilli Djeserit Dedyet

Kun aloimme tutustua tähän rotuun vuosia sitten ja suunnitella kasvatusta, oli meillä yhtenä tärkeänä tavoitteena ja päämääränä sukusiitosasteen pitäminen alhaisena. Mitä enemmän touhuun olemme tutustuneet, sitä selvemmäksi on käynyt se, kuinka vaikea asia se on ja kuinka harva kasvattaja siitä oikeasti välittää. Ja ei pelkän yksinkertaisen sukusiitosasteen laskeminen, vaan myös sukukadon merkitys ja sen ymmärtäminen ovat nousseet tärkeiksi asioiksi. Ja siihenhän olennaisesti liittyy se, kuinka laajasta geenipoolista kasvatukseen käytettäviä kissoja on mahdollisuus valita. Sen vuoksi olemme roudanneet kissoja aina Floridasta saakka tänne Suomeen.

Alkusyksystä allekirjoittanut kuuli sattumalta kotia etsivästä suomalaisesta maupojasta. Sukutaulustakin saatiin lisätietoja, ja se osoittautui erittäin mielenkiintoiseksi ja monelta osalta sellaiseksi, että kyseiset geenit olisivat omiaan rikastuttamaan mau populaatiota. Joten ei muuta kuin tuumasta toimeen. Ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa, joten asiasta en ole aiemmin kirjoittanut, mutta nyt aletaan olla siinä vaiheessa, että voimme esitellä uusimman tulokkaan Iltavillissä.

Tervetuloa siis FI*Staruskan Miu-Oa, aiemmalta kutsumanimeltään Mikko, nykyisin lähinnä Miksuna tunnettu.

Kuten kuvasta näkyy, Mikko on aikuinen poika, kaksivuotias. Ja värikin on ruskea, mikä ei ole ollenkaan kuulunut meidän suunnitelmiimme. Emmekä jatkossakaan aio alkaa ruskeatäplikkäitä (eli "pronsseja") kasvattamaan, mutta tässä tapauksessa muut seikat menivät värin edelle. Mikko on kiltti poika, jolle on käynyt näyttelyissä "Upit" eli karkureissu tuomarin pöydältä aiheutti arkuutta eikä näyttelyihin enää ole asiaa.

Mikko asuu Tampereella sijoituskodissa ja aika näyttää, tuleeko siitä joskus vielä jonkun Iltavilli-pentueen isukki. Toivotaan niin.

Oonko ainoa, joka näkee jotain yhtäläisyyttä? 

Ylhäällä siis Nuppu (kuva: Dot Mardulier) ja alhaalla Iltavilli F-tyttö.

Pennut kasvavat kohisten. Kiinteiden aloituksen jälkeen ne ovat kasvaneet ja muuttuneet todella paljon. Hiekkalaatikon käytön alkeita opetellaan kovasti. Allekirjoittanut kävi eilen katsomassa pentusia, mutta epähuomiossa vaaleampi tyttö jäi kuvaamatta. Taisi olla niin villillä tuulella ensin, ja sitten nukahti. Mutta tässäpä nämä muut ja yksi yhteiskuva.

Ihmiset ovat mielenkiintoisia ja mukavia.

Toinen tytöistä on hieman tummempi kuin toinen ja hieman pienempi, mutta erittäin kaunis pentu sekin, ja hyvin paljon emonsa näköinen. Turkki on silkkinen ja täplät hyvin erottuvat. Kotia ei vielä ole varmuudella. Harkitsemme edelleen tyttöjen välillä, kumpi jää. Poissuljettua ei ole molempien sijoittaminen, mikäli tällainen kotiehdokas löytyy.

Täpläpoika on isänsä tyyppinen, isotäpläinen ja aika raamikas tyyppi. Varsin lupaava tapaus tämäkin, ja sijoitus/osaomistus on toiveissa tämänkin pennun kohdalla, mutta ei mikään ehdoton edellytys kuitenkaan.

Tabbypoika on paljon elegantimpi kuin veljensä, mutta silti pentueen painavin pentu, ja myös villein. :) Kotiansa hänkin vielä kaipailee! 

Lauantai-illan tyyliin allekirjoittanut lämmitti saunan. Perinteiseen tapaan mummo-osasto oli paikalla tikkana heti kun saunaan meno oli käsillä.

Tällä kertaa kuitenkin myös Onni uskaltautui jäämään saunomaan, mitä se ei ole koskaan ennen tehnyt. Usein se on käynyt paikalla, mutta viimeistään löylyn heitto on saanut sen lähtemään pois. Nyt piti vain vähän sähistä löylykauhalle, sillä oman emon läsnäolo selvästikin rauhoitti ja Onni kökötti Kiijan vieressä löylyjen ajan. Mamuski rauhoitteli poikaansa pesemällä niskan ja päälaen.

Kameraa hakiessani Onni kuitenkin päätti, että nyt riitti.

Mummot jäivät vielä jälkilöylyihin ties kuinka pitkäksi aikaa.

Vielä on Onnilla paljon opittavaa saunomisen saloista, mutta pää on nyt avattu ja opettajat ovat parhaasta päästä, joten saa nähdä sukeutuuko Mannisestakin saunojamestari.

Lokakuun CFA näyttelyn mentyä mönkään oli selvää, että marraskuun Tallinnan CFA näyttelyyn ei tule lähdettyä. Jostain tuli päähän idea, että lähdetään sitten Tallinnan FIFé näyttelyyn. Ja eiku tuumasta toimeen. Matkaseuraksi valikoitui Pirokin bussi ja Ennan veli Eppu henkilökuntineen. Meidän oman perheen ainoa näyttelyissä käyvä kissa kun tällä hetkellä on Kiija, oli luvassa laatuaikaa Mamuskin kanssa kahdestaan. Kissat mahtuivat mukaan näyttelyyn jälkikäteenkin.

Innokkain matkaan lähtijä olisi ollut Allu, jonka piti tällätä itsensä boksissa olleeseen pesäänkin, vaikka ei mahdu siihen kuin suunnilleen puoliksi.

Lähtö oli perjantaina Tampereelta klo 10.30, mutta pahaksi onneksi allekirjoittaneella oli pakollista läsnäoloa vaativaa koulumenoa Helsingissä perjantaina iltapäivään saakka. Niinpä päädyimme siihen, että Kiija matkusti pirokilaisten kanssa bussilla Helsinkiin, josta eteenpäin Epun henkilökunta piti siitä huolta. Allekirjoittanut tuli yksin myöhemmällä iltalaivalla perässä. Hotellimme oli ylellinen Meriton Conference & Spa eli kuten nimestä jo voi päätellä, siellä oli myös kylpyläosasto. Saavuttuani perille perjantai-iltana, ehdimmekin käydä pulikoimassa lämpimissä altaissa ja ihmettelemässä suola- ja diskovalosaunoja. Kiija oli kotiutunut omaan huoneeseemme jo kivasti ja ilahtui jälleennäkemisestä selvästi. Yö sujuikin kainalossa nukkuen, mitä nyt perinteisen kello viiden riekunnat piti tietysti hoitaa.

Lauantaiaamuna oli lähtö näyttelypaikalle melko aikaisin, ja sitä ennen piti käydä ahtamassa itsensä mahdollisimman täyteen aamiaispöydässä, joka olikin vallan hyvätasoinen. Näyttelypaikalla oli kova ryysis eläinlääkärin tarkastukseen, joten meistä toinen jäi kissojen kanssa jonoon ja toinen meni valtaamaan sopivat häkkipaikat. Omat häkit kulkivat kätevästi bussissa mukana. Kiijalta tarkastettiin mikrosiru, vaikka kovin monelta muulta ei, en tiedä oliko Luxemburgin lemmikkipassi sitten eksoottisempi ilmestys.

Arvostelut alkoivat lauantaina vasta todella myöhään ja tuttuun tapaan olimme lähes viimeisinä tuomareillamme. Pääsimme arvosteluun vasta joskus kahden maissa. Kiijalla oli tuomarina Anna Wilczek, joka tykkäsikin rouvasta kovasti. CAGPIB serti saatiin ja ainoana kastraattinaaraana tuomarin kommentti oli "nomination with pleasure". Eli paneeliin kävi tie iltapäivän kääntyessä iltaa kohti. Virolaisten assareiden toiminta ei oikein herättänyt luottamusta, mutta niin vain siitäkin selvittiin. Ääniä ei tullut yhtään Kiijalle, vaan kaikki äänet sai kaunis abynaaras. Kaikki kolmoskategorian kastraattinaaraat olivat suomalaisia. Muutoinkin näytteilleasettajista yli puolet oli suomalaisia. Eppukin sai sertinsä, joten päivä oli vallan onnistunut.

Illalla palveluskunnat päätyivät tyytymään hotellin ruokatarjontaan, joka olikin hotellin ainoa huono puoli. Kovin hääviä sapuskaa ei ollut tarjolla, mutta mahat saatiin täyteen ja väsy alkoi painaa. Samaan aikaan alkoi hiipiä hieman huoli puseroon, sillä Eppu ei ollut käynyt pissalla koko reissun aikana, siis pitkälti yli vuorokauteen. Ei sillä näyttänyt hätäkään olevan, ihan oli rento ja hyväntuulinen oma itsensä.

Sunnuntaiaamuna ei Eppu ollut pissannut vieläkään, ja näyttelypäivä jäikin Epulta väliin ja vaihtui eläinlääkärireissuksi. Siitä tarinasta lisää Epun ja Maunon omassa blogissa. Kiijan kanssa sitten olimme näyttelyssä kaksin sunnuntaina. Tuomarina oli vuorossa venäläinen Natalia Sidorova, joka oli nuoresta Kiijasta vuosia sitten kovasti tykännyt. Valitettavasti arvostelu ei mennyt ilmeisesti ihan putkeen, sillä jos tuomarin huonoa englantia oikein ymmärsin, hän veti herneet nenäänsä siitä, että olin kommentoinut Kiijan turkkia sen jälkeen kun hän itse oli siitä mielestäni kysyvään sävyyn todennut, että kontrasti pitäisi olla parempi. Ilmeisesti en olisi saanut kuitenkaan mitään sanoa. No, serti tuli ja vielä kutsu TP-valintoihin. Sinne menimme kun vuoro tuli, mutta kilpasiskoa ei näkynyt ei kuulunut useista kuulutuksista ja etsinnöistä huolimatta. Tuomari hoki useaan kertaan minulle, että sori mutta me odotamme. Tiesin jo siinä vaiheessa, kumpi voittaa ja olinkin vähällä lähteä pois, kun suomalainen brittinaaras jostain lopulta kiikutettiin paikalle ja valittiin TP:ksi. Nätisti Kiija kyllä jaksoi odottaa, kaikki kunnia Mamuskille siitä! 

Sunnuntaina oli vielä edessä pitkä kotimatka, ensin bussi laivaan ja laivassa pari tuntia Suomeen ja sitten vielä bussimatka Tampereelle. Kiija matkusti todella reippaasti ja hienosti, samaa ei voi sanoa allekirjoittaneesta. Kotona meitä odotti suhiseva ja sihisevä Enna, joka oli unohtanut parissa päivässä olevansa Kiijan kaveri. Nyt tilanne on jo onneksi rauhoittunut ja kaksikko jatkaa yhteisiä kikkailujaan kuten ennenkin.

Olihan reissu, mutta tulipa tehtyä. Seuraava koitos on Kiijalla edessä viikon päästä sunnuntaina Turussa ja jos sieltä saadaan serti, jäädään todennäköisesti GIP rouvan kanssa näyttelytauolle. Mutta sen näkee sitten myöhemmin.

Kamerakin oli reissussa mukana, mutta koska edeltävästi kävin pentuja katsomassa, simahti akku Tallinnaan päästyämme. Matkaseuran blogista löytyy onneksi pari kuvaa näyttelypaikaltakin.